Von Mayreen kartanolla:

Vankka ja vauras suku oli kuollut ilmeisesti Kyran Von Mayreen mukana. Taloon jääneillä Tomasilla ja Kitiaralla oli koko ajan vaikeuksia kolmen lapsen kanssa, Tanisin, joka oli hiukan jälkeen jäänyt päästään, Evaryn, joka oli pikku leidi ja jätti työt tekemättä, sekä koupuksen Mariuksen jolle piti opettaa kokoajan taitoja.

Onneksi Marius oli nopea oppimaan ja Kitiara hyvillä ja äidillisillä hermoillaan jaksoi hoitaa sen.
PPU47.jpg

Pian kumminkin Ardianissa alkoi riehua Leskensurma. Kauhein tauti ikinä Ardianin vuosien. Se ei jättänyt ketään turvaan, se iski niin köyhiin,kuin rikaisiin, lapsiin ja vanhuksiin. Noina vuosiana kunningaskunnasta kuoli satoja ellei melkein tuhat asukasta.

Pian Leskensurma saapui myös Von Mayreen tilalle ja Tomas sai sen. Kitiara hoivasi isäänsä kaikella taidolla millä osasi. Suurin osa kylän parantajista oli itsekin taudissa ja niinpä apua ei saisi.
PPU45.jpg

Tomas oli joutunut myymään peltoja ja muita suvulle kuuluvia tontteja jotta perhe pysyisi ruuassa. Koska Tomas ei kyennyt enää käymään töissä ja heillä ei ollut työikäistä poikaa olivat he pulassa. Kitiarakin sai tehdä tarpeeksi töitä kotona joten häntä ei voinut laittaa enää piian hommiin minnekkään.

Noina vuosina Kitiara kuuli myös uutisen puolhaltiasta sekä nunnasta jotka karkasivat luostarista pakoon kahden lapsen kanssa. Pian Kiti saikin tietää että Damus oli ollut toinen noista lapsista ja hänen sydäntään kylmäsi. Hänen eniten pelkäämänsä asia oli tullut todeksi. Damus oli kadonnut eikä hän enää koskaan näkisi lastaan. Ei hän olisi muutenkaan saanut nähdä lasta mutta hän olisi tiennyt missä poika oli.

Pian Evary joka auttoi muutenkin hyvin vähän kotitöissä alkoi valittaa jäsenten särkyä ja kylmää. Kitiara pelkäsi pahinta...
PPU46.jpg


Eikä turhaan. Vain parin päivän päästä sekä Evary että Tanis sairastuivat Leskensurmaan.
PPU48.jpg
PPU42.jpg

Myös tuona aikana Mariuksesta kasvoi oikein reipas lapsi joka auttoi iso siskoaan niin paljon kuin pystyi.
PPU43.jpg

Kun viimein Tomas tervehtyi ja Kitiara kertoi että myös Evary ja Tanis olivat sairaita, tämä oli kova isku. Mies alkoi pelätä että menettäisi lapsensa ja hommasi apua jopa kaukaa pelatakseen lapsensa.
PPU44.jpg

Kitiara istui iltaisin huoneessaan pelin edessä ja katseli takaisin kasvaneita kiharoitaan ja siveli kasvojaan. Hän mietti kuinka paljon Damus mahtaisi näyttää häneltä. Hänen sydäntään raastoi tieto siitä että hän ei näkisi poikaansa ehkä enää ikinä.
PPU40.jpg

Viimein Tomas oli saanut erään parantajan kotiinsa. Mies oli onnellinen kuulessaan että lapset varmasti selviäisivät Leskensurmasta. Jopa Tanis jonka aivot eivät täysin kunnolla toimineet, vaikka yleensä tauti vie aina heikommat.
PPU41.jpg

Koska Tomas ei enää sanut tehdä töitä taudin jäljeltä hän alkoi lukea vaimonsa päiväkirjoja ja muistella mennyttä elämäänsä.
PPU37.jpg

Hän yritti myös viimein saada Kitiaran avioon, mutta hevoskauppiaan pojan Johinin ja Kitiaran tapaaminen ei sujunut. Pari istui vain hiljaa olohuoneessa eikä noteeraanut toisian. Kitiara ei ollut kertonut kenellekkään että hän edelleen rakasti serkkuaan Teriusta niin paljon  että ei halunnut ketään muuta. Vaikka huhut siitä että juuri Terius oli tappanut täti Aan sekä vienyt veljensä ja kuka ties tappanut tämänkin.
PPU38.jpg

Viimein lapset paranivat ja viettivät viimeisiä lapsuuden päiviään sulassa sovussa.
PPU39.jpg

Pian taloon saatiinkin sitten nuori miehenalku Tanis, joka oli valmis töihin ja löytäisi vaimon vaikka järki ei ollutkaan yhtä terävä kuin puukon terä.
PPU36.jpg

Sekä punapäinen kaunotar Evary, joka muistutti kovasti äitiään nuorena. Ainoa huono puoli oli että naisesta oli kasvanut liian leidi eikä hän halunnut osallistua talon arkeen vaan eli vaaleanpunaisissa unelmissaan siitä että, joku prinssi tulisi ja viesi hänet kauas pois.
PPU35.jpg

Jatkuu...