Lapsien syntymän jälkeen Eva hoivasi poikian kaiken parhaansa mukaan, olihan hän hoitanut veljensä luona pientä Kitiaraa, mutta kahden pikkuisen vauvan hoitminen vei voimia vaikka täti A olikin apuna.
Silti Eva osasi iloita lapsistaan, mutta hänen olisi pitänyt myös muistaa levätä.
PP74.jpg

Pian metsästysmajalle saatiin lisää pienten jalkojen töpinää kun Sil synnytti kaksi pientä kissanpentua. Uroksen joka nimelttiin Misermyksi sekä naaraan joka nimettiin Silviaksi.
PP73.jpg

Vaikka Eva tiesikin että lapsista saattaisi kasvaa todellisia paholaisia, hän piti silti heidät läpimänä ja laiminlöi oman terveytensä. Hän rakasti poikia kaikesta huolimatta, oli heidän isänsä sitten katujuoppo tai paholainen, niinkuin tässä tapuksessa oli.
PP72.jpg

Mutta vain jo vajaan viikon päästä kohtalo päätti, ettei Evalle ollut enää käyttöä. Tuona kohtalokkaan yönä syttyi tulipalo metsästysmajalla ja Eva jäi liekkien saartamaksi. Hätääntynyt Ambrosia yritti kaikin tavoin pelastaa nuoren ja viattoman Evan, mutta aivan liian myöhään. Liekit tarttuivat naisen vaatteisiin ja nielivät hänet ahnaasti suihinsa.
PP71.jpg

Täti A rukoili viikatemiestä (Hare) säästämään tyttöparan hengen.
"Hare, säästä sen tyttöraukan henki, en pärjää poikien kanssa yksin", Ambrosia rukoili polvillaan lattialla.
"AMBROSIA. EVAN OLI TARKOITUS LÄHTEÄ, SILLÄ KOHTALO, ON VALINNUT TOISEN NAISEN KASVATTAMAAN LAPSET KANSSASI", Hare kertoi itkevälle naiselle.
"Mutta kenet, ei ole muita?", Täti halusi tietää.
"HÄNEN HIUKSENSA OVAT TULISET KUIN MANALAN LIEKIT, SILMÄNSÄ SINISET KUIN SAFIIRIT, IHO VALKOINEN KUIN RAKKAUDEN JUMALAN SILIN SEKÄ KESAKOT, JOTKA KAUNISTAVAT HÄNTÄ ENTISESTÄÄN", Hare kertoi ja katosi sitten pois.
PP70.jpg

Jo samana yönä Ambrosia kantoi Evan tuhkat pihalle ja hautasi ne pihaan. Merkiksi hän nosti ison kiven pystyyn naisen haudalle. Täti A rukoili apua kaikilta tuntemiltaan jumalilta haudan luona, kunnes viimein meni sisään kuuleessaan Teririelin itkun ulos asti.
PP69.jpg

Nainen syöksyi ylös ja nappasi pojan kedosta ja tyynnytteli tätä. Aivan kuin pikkuinen Teri olisi tajunnut mikä karvas kohtalo hänen äitiään oli kohdannut. Terius sen sijaan makasi kehdossaan hiljaa ja kun Ambrosia katsoi pientä vauvaa hänestä näytti kuin Terius olisi hymyillyt tyytyväisenä.
"Voi Teririel, taisit saada äitisi sydämen kun taas veljesi peri isäsi pahuuden", Ambrosia kuiskasi ja painoi Terin rintaansa vasten.
PP68.jpg

Aamun sarastaessa Täti A ilmoitti Tomasille siskonsa kaameasta kohtalosta. Täti A pyysi, että Tomas yrittäisi saada hänelle aputytön lasten kasvettua. Vauvojen kanssa hän vielä pärjäisi mutta taaperot tappaisivat vanhan naisen. Tomas lupasi itkunsa keskeltä lähettää naisen avuksi parhaan tietämänsä lasten hoitajan.
PP67.jpg

Kaksi vuotta meni ennen kuin pojista kasvoi taaperoita. Noina aikoina Ardianissa koettiin pahimmat talvet ja sekä kuumimmat kesät. Aivan kuin koko maailma olisi tiennyt poikien vahvistuvan ja yrittivät tappaa nämä kaksi vielä toistaiseksi viatonta olentoa. Mutta varjot synkkenivät toisen pojista päällä.

Teririelistä kasvoi rauhallinen kiharahiuksinen pojanveitikka, hän oli hiljaisempi ja rauhallisempi sekä tottelevaisempi kuin veljensä Terius, joka omisti suorat kiiltävät mustat hiukset sekä yhtä tuuheat kulmakarvat kuin varkaalla. Pian Täti A saikin tietää, kenet kohtalo oli valinnut kasvattamaan lapset yhdessä hänen kanssaan.
PP66.jpg

Noina kamalina vuosina Von Mayreen kartanolla:

Evan kuoleman tieto veti koko Von Mayreen perheen elämän sekaisin.

Tomas istui useita päiviä olohuoneessa syömättä ja mietti vain sitä, että hänen olisi pitänyt tuoda siskonsa väkipakolla takaisin sukukartanolle.
PP64.jpg

Hiljainen Raistlin purki surunsa tätiään kohtaan kirjoittamalla muistiin tärkeitä asioita Dalamariuksen ihmishahmosta. Hän uskoi että tällä tavoin he voisivat edes auttaa tappamaan paholaisen veren Von Mayreen suvusta.
PP62.jpg

Tika taas itki vuolaasti silloin kun tiesi ettei kukaan nähnyt. Hän oli pitänyt tädistään niin paljon. Lisäksi Eva oli tiennyt tytön suurimmat salaisuudet. Eva oli tiennyt ettei Tika halunnut pikku vaimoksi Berimil Cerborille. Naimakauppa oli sovittu samana yönä kun Tika oli syntynyt, Berimil oli tuolloin ollut taapero.
PP65.jpg

Kaikein kovimmin asian otti Kyra. Hän unohti kokonaan hoitaa pientä Kitiaraa. Nainen jopa menetti puhekykynsä ja hänestä tuli mykkä. Kyrasta tuli kuin haamu joka liikkui kivitalon sisällä puristellen käsiään yhteen. Hänen kauniit kasvonsa olivat surullisemmat kuin koskaan.
PP61.jpg

Niinpä Tomas puhui vakavasti Tikan kanssa siitä, että tämän pitäisi ottaa naisen osa talossa siihen asti kun hänen äitinsä olisi jälleen kunnossa. Tika oli luonteeltaan yhtä tulinen kuin hiuksensa ja hän vaati isää keksimään,  jonkun ratkaisun naimakaupan perumiseksi, muuten Tika antaisi heidän kaikkien kuolla. Hänen isänsä lupasi keksiä jonkun keinon.
PP63.jpg

Tika opetti ja hoiti Kitiaraa kuin omaa tytärtään, hän teki kaikensa, että hänen pikku sisarensa voisi hyvin. PP60.jpg

Tuona aikana Raistlin vietti suurimman osan ajastaan yksin kun taas Tomas yritti hoitaa Kyraa jälleen kuntoon. Lisäksi Tikan lasten hoitotaidot olivat tehneet häneen vaikutukset ja hän oli keksinyt loistavan suunnitelman ainakin pitkitää avioon astumista ellei purkaa sitä kokonaan.

Vain vajaan vuoden aikana Kyra vanhentui silmissä, mutta tuon vuoden aikana hän sai jälleen elämänhalunsa takaisin. Naisen hiusten punainen väri haalistui hiukan lisäksi ennen sileät kasvot saivat muutamia rypyn alkuja. Pian Kyra pystyikin jälleen hoitamaan velvotteensa talossa. Mutta silti naisen puhekyky ei palannut.
PP56.jpg

Seuraavan vuoden aikana Kitiarasta kasvoi kaunis pieni tyttö. Hän näytti edelleen pikkuiselta nukelta, tumman ruskeat silmät, kesakot sekä vaalea paksu kihara tukka. Tyttö olisi varma naittaa tulevaisuudessa.
PP59.jpg

Tika joutui astumaan tuona vuonna hienojen hepenien maailmaan ja hänen isänsä osti hänelle vaalean punaisen kauniin mekon, jossa Tika esiteltiin tulevalle sulhaselleen Berimille. Vaikka Tika inhosinkin kaikkea ylihienoa, hän piti mekkoa usein sillä se oli ensimmäinen lahja hänen isältään.
PP58.jpg

Tuona vuonna myös Kyra alkoi oksennella vähän väliä, he pelkäsivät, että outo sairas joka kaupunkiin oli saapunut oli tarttunut Kyraan jossain. Oksentelu veti muutenkin hauraan naisen viikoiksi sängyn pohjalle.
PP55.jpg

Pian kumminkin selvisi mistä oksentelu johtui. Naisen vatsa alkoi pyöristyä kauniiksi kummuksi ja Kyra ja Tomas olivat ilosia että heitä oli siunattu vielä yhdellä lapsella.
PP54.jpg

Raistlin astui teini-iän eli siis "aikuisen" miehen maailmaan. Hänestä kasvoi oikein komea nuori mies. Hän oli onnellinen siitä, että viimein hän saisi osan valtausmäärästä tilalla. Hän jopa alkoi salaista kirjeenvaihtoa erään Ardianin hovissa asuvan naisen kanssa. Nainen oli Ardianin kuninkaan tytärären kamarineito, Amalie Fismerius.
PP52.jpg

Myös Tomas kertoi ilouutiset Tikalle.
"Rakas tyttäreni, Selitin Berimilin isälle, että olit kuullut järkyttävän uutisen siitä, että Berimil olisi harjoittanut syntiä kamarineito Amalie Fismeriuksen kanssa.", Tomas kertoi eräänä iltana.
"Valehtelit siis Lordi Becorille?", tyttö kysyi hämillään.
"Lisäsin vain aikaasi, asiaa tutkitaan parhaillaan ja kun valheeni selviää he voivat vaatia naimalupaasi takaisin", mis kertoi hymyilen hieman.
"Mutta..", Tika kerkesi jo kivahtaa kun hänen isänsä jatkoi sitten.
"Mutta siihen menessä esikoistyttäreni on kuollut hevosonnettomuudessa. Muutat Täti A:n luokse auttamaan Evan poikien kanssa, Käytät nimeä Tika edelleen, mutta olet Tika Huver aivan kuten Ambrosia, olet hänen nuorempi siskonsa", Tomas selitti.
Tika hymyili onnellisena:
"Kiitos isä"
PP57.jpg

Seuraavana päivänä aikuinen Tika puettiin viimeisen kerran hienoon mekkoon. Hänestä oli nyt kasvanut aikuinen nainen ja illalla hän lähtisi Täti Aan luokse. He juhlivat perheen kesken Tikan aikuistumista. Tika tiesi, että nyt hänestä ei koskaan tulisi lordin vaimoa, mutta hän tiesi myös että hän ei koskaan saisi kertoa totuutta siitä, että olisi Von Mayree. Viimeinkin hän oli vapaa. Hän hymyili tyytyväisenä huoneessaan, hän voisi naida tavallisen rahvaan ilman oman tunnontuskia. Hän oli onnellinen, hän oli lintu joka oli juuri vaputettu kultaisesta häkistään.
PP53.jpg

Jatkuu...